Matka pohjoiseen

Terveiset Pyhätunturilta!

Vietin tuossa muutaman päivän loman pohjoisessa ja tässä siitä hieman kuulumisia. 

Päivä 1 

Keskiviikko 26.5 aamusta ensin vielä viimeistä päivää töihin ennen lähtöä ja olikin yllättävän rankka päivä. No kotiin päästyä äkkiä nukkumaan muutama tunti ja illalla auton nokka kohti pohjoista. 

Noin klo 20.30 auto pakattu ja lähdimme ajamaan reittinä Seinäjoen kautta Ouluun ja sieltä Rovaniemen läpi Pyhätunturin juurelle. 

Minä ajoin lähes koko matkan, koska olen ”vanhetessa” alkanut kärsimään matkapahoinvoinnista toisten kyydissä. 

Meno matka meni lepposasta, koska pohjoisessa aurinko ei enää laske kuin noin 1-1,5 tunniksi, joten emme joutuneet ajamaan ns pimeässä ollenkaan.

Matkan varrella pysähdyttiin ja jaloteltiin aina kun siltä tuntui, mutta silti saimme ajomatkan kulumaan ”vain” 13h. Mikä sinäänsä kuulostaa paljolta mutta kun ajoimme 1000km per suunta on tuo aika todella hyvä saavutus. Illalla ja yöllä on muutenkin mukavempi ajaan ku ei tarvitse istua ruuhkassa saatika varoa toisten ajovirheitä. 

Päivä 2

Torstai 27.5 saavuimme kohteeseen noin puoli 10 aamulla ja saimmekin heti mökin avaimet. Mökki oli ihana kahden makuuhuoneen, keittiö olohuone -yhdistelmän ja saunan sisältämä ns. Paritalomökki. 

Siitä sitten tavaroiden purku ja parin tunnin unet. Herättyämme lähdimme tutustumaan paikkaan ja löysimmekin ihanan maahisten maateatteri kun seurasimme pienen puron vieressä olevaa ”lautakatua”.

Sieltä mökille palattua tajusimme että tuo pieni puro jatkuu ihan meidän mökin viereen ja se puron solina kuuluu mökin terassille saakka. 

Pian tästä saapuivat loppuporukka Jyväskylästä ja pääsimme kunnolla aloittamaan lomamme.

Tähän mökkipakettiin kuuluu 3 aamupalaa ja 3 päivällistä, joten vuorossa olikin ensimmäinen päivällinen. 

Tarjolla oli kanaa ja riisiä kasviksilla ja salaatilla. Hieman pettymys, mutta kyllä siitä sai mahan täyteen. 

Ilta menikin saunan lämmöstä nauttien ja koirien kanssa tutustumiseen. Oli ihana nähdä että aina illan tullen Nelli viihtyi enemmän meidän kaikkien seurassa kuin omissa oloissaan. 

Päivä 3

Perjantai 28.5 aamusta heräsimme noin 6-7 aikaan ja joimme kupit kahvia, sekä ulkoilutimme koirat. Aamupalaa tarjottiin 8-9.30 joten kävimme syömässä aamiaiset valmiista pöydästä, jonka jälkeen alkoi kova suunnittelu minne menemme ja mitä syömme retkellä. 

Päätimme ensimmäisenä matkata kohti Pyhätunturia ja sen upeita soita ja tuntureita. Pyhätunturihan on 7 huipun tunturiketju. 

Aloitimme hieman kevyemmällä reitillä ensin, mikä sisälsi rappusia tunturin jyrkimpien kohtien kohdilla ja upeita aukeita suoalueita. Kuhankuonun pitkospuut eivät ole mitään näihin verrattuna. 

Suon jälkeen oli laavupaikka, jossa grillasimme makkaraa ja teimme aitoa nokipannukahvia. Hommasinkin juuri tätä reissua varten itselleni ikioman nokipannun. Siitä matka jatkui takisin tunturin pohjalle.

Koska tuo reitti oli sen verran lyhyt ja helppo päätimme lähteä vielä kapuamaan tunturin huipulle. Ja niin teimme, nokka kohti huippua ja kiipesimme mustaa rinnettä ylös Kultakeron huipulle. Kiipeämiseen meni aikaa noin tunti ja sykkeet nousi aina 187 asti. Huh mikä rutistus, mutta ne maisemat olivat sen arvoiset. 

Palattuamme oikeaa reittiä alas tunturilta, palasimme mökille ja suoraan saunaan. Saunan jälkeen olikin vuorossa ruokaa valmiista pöydästä. Odotukset oli korkealla, sillä minulla oli nälkä retken jäljiltä. Mutta valitettavasti tarjolla oli leivitettyä kalaa, joka näytti kuivalta ja yli suolattua kaalilaatikkoa. Mikä pettymys. No söimme kuitenkin, koska oli niin kamala nälkä. 

Pien olikin aika painua pehkuihin, sillä olin loppu. Ja seuraavaksi päiväksi olimme suunnitelleet vielä korkeamman tunturin, Ukko-Luoston, huiputtamista. 

Päivä 4

Lauantain 29.5 alkoi jälleen aikaisin ja olimme heti 8 aikaan aamupalalla. Heti 9 aikaan olimme jo matkalla kohti Loustoa, jonne oli ajomatkaa noin 30 kilometriä. 

Lähdimme porukalla kiipeämään ensin huipulle ja edessä olikin aikakin 1000 rappusta kohtia taivasta. Siihenkin kiipeämiseen meni noin tunti ja jälleen upeat maisemat aukesivat kilometrien päähän. 

Tästä päätimme Päivin ja koirien kanssa jatkaa matkaa luonnon puiston ympäri ja loppu porukka palaisi samaa reittiä alas ja kohtaisimme toisessa suunnassa olevalla laavulla nokipannukahvien merkeissä kun olemme vaeltaneet 17km. 

Matka alas oli kivinen, mutta huikea ja aivan käsittämättömän upea. Se hiljaisuus mitä tunturissa kuulee on jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Siellä ei ollut tuulenhuminan lisäksi mitään ääntä ei edes linnun laulua.

Tuo valitsemamme reitti oli luokitukseltaan vaativa, sillä maasto vaihteli niin metsäpolusta, suon pitkospuiden kautta kivisille tunturiteille. 

Päätimme pyrkiä noin 10km matkan laavulle, jossa pitäisimme pienen evästauon. Jossain kohtaa meinasi usko loppua että tuleeko se laavu sieltä ikinä, joten oli pakko istua kaatuneen puun päälle hengittämään ja juomaan. 

Laavulle päästyämme olimme jo uuvuksissa, joten kunnon tauko olisi ollut tarpeen, mutta juuri kun aloimme syömään evästä saapui laavulle pariskunta. Emme olleen koko matkan aika nähneet edes yhtäkään poroa niin tietenkin laavulle saapuu ihmisiä samaan aikaan. Päätimme syödä nopeasti ja jatkaa matkaa sillä jäljellä oli enää vain 5-6km viimeiselle laavulle. 

Siinä sitten alkoi aurinko paistamaan ja lämmöt nousemaan niin että alkoi oikeasti tuntua että jaksammeko oikeasti loppuun saakka. Mutta sisulla jatkettiin eteenpäin ja meidän ihanaksi yllätykseksi vuorossa oli vielä viimeinen nousi tunturin huipulle ennen laskua alas laavulle. Ei muutakun jalkaa toisen eteen ja menoksi. Pääsimme kuin pääsimme laavulle, jossa jo loppuporukka odotti kahvit ja eväät valmiina. 

Olimme antaneet kaikkemme, niin koirat kuin mekin olimme loppu. Siinä sitten rauhassa söimme evästä ja kahvia, jotta jaksaisimme noin kilometrin matkan takaisin autoille. 

Kello oli siinä kohtaa jo sen verran paljon että totesimme tekevämme itse ruokaa mökillä, emmekä menisi juoksujalkaa syömään, eihän ne edellisilläkään kerroilla olleet juuri minkään makuisia. 

Satu tekikin meille aivan taivaallista perunamuusia ja poronkäristystä sillä aikaa kun kävimme Päivin kanssa saunassa. 

Olimme illasta jälleen niin poikki että nukkumatti tulikin jo 9 aikaa illasta. 

Päivä 5

Sunnuntai 30.5 heräsimme jälleen ajoissa ja menimme aamupalalle heti. Satu ja Marja lähtivät siitä suoraan ajamaan Jyväskylään kun me vielä kävimme noukkimassa tavarat ja koirat mökistä. 

Lähdimmekin ajamaan puoli 10 aikaa ja päätimme mennä tällä kertaa rantareittiä pitkin. Pysähdyimme matkasta välillä jaloittelemaan ja välillä uittamaan koiria. Vaasan kohdalla kun pysähdyimme syömään päätimme ajaa loppu matkan ilman pysähdyksiä. 

Mikä toisaalta onnistui mutta toisaalta ei. Tämän ajomatkan aikana saimme kokea kaksi melkeen kylkeen ajoa välillä Oulu Raahe. Ja molemmat olivat Audi kuskeja. Onko se niin vaikeata kääntä päätä sen verran että huomaisit vierellesi olevan auton että yrittäisi kartturin ovesta sisään... 

Näistä selvittyä ja Raumalle päästyämme ajattelimme että heti enää kunnes olemme kotona ja nukkumassa. Mutta Mynämäen ja Nousiaisten rajalla peloissaan ollut peura pomppasi auton eteen. Hän oli joutunut riista-aidan väärälle puolelle ja oli siksi aivan paniikissa, jolloin toimi hyvinkin äkkinäisesti. 

Onneksi olin jo huomannut aikasemmin valtavan määrän peuroja ja aivan tien vieressä aitojen toisella puolella. Tästä syystä oli pudottanut jo valmiiksi vaihtua alle 80km/h ja olin silmä tarkkana tievierustoihin. Kunnes yhtäkkiä perua ilmestyi tielle ja minä pomppimaan jarrun päälle. Jos peura olisi vain juossut yli ei olisi ollut mitään hätää, mutta kun hän näki ajovalot meni hän vielä enemmän paniikkiin ja yritti kääntyä ympäri takaisin oikeaan reunaan jolloin hän kaatui keskelle tietä. Sain vauhdin juuri ja juuri pysähtymään niin että vain tönäisin peuraa, mutta koska hän oli juuri noussut ylös oli tönäisy lennättänyt hänet etujalkojen kautta nuri. 

Siinä sitten soitimme poliisit paikalle, että ei tuota eläintä voi jättää kitumaan ojan pohjalle. 

Autoon ei onneksi tullut mitään, rekisterikilpi vain hieman rutistui, mutta enemmän tuli henkinen kolaus. 

Pääsimmekin pian jatkamaan matkaa kotiin ja puolen yön aikaan olimme jo turvallisesti pää tyynyssä. 

Huh mikä reissu! 

Mutta siitä huolimatta ensi vuonna uudestaan, sama porukka eri kansallispuisto!