torstai 15. elokuuta 2019

Some, mitä se on?

Maanantaina oli jälleen merkonomi-koulun luentopäivä. Aiheena meillä oli asiakaspalvelu ja sosiaalisen median markkinointi. Varsinkin somemarkkinointi on minulle ollut aina vähän hakusessa. Olen kuitenkin ikäluokaltani sen ikäinen, että some erityisesti facebook tuli vasta kun olin ammattikoulussa ja se korvasin silloisen irc-gallerian, jos muistatte mikä se oli. 


Facebookki toimi aluksi itselläni vain yhtenä yhteydenottokeinona kavereiden kesken. Nykyään on facebook, instagram, twitter, snapchat, linkedin yms moni muita somekanavia, joilla nuoret ovat yhteydessä toisiinsa. Enää ei ole oikeastaan "yksityisyyttä" elämässämme, vaan kaikki pitää kertoa jokapäiväisistä tekemisistä tai muuten on jotenkin ulkopuolinen tai erakko. Ja se tuo haastetta kun pitäisi saada asiakaskontakteja.  


Kampaaja-yrittäjänä koen että minulle parhaimmat kanavat kohdata uusia asiakkaita on instagram ja facebook, sillä kuva tekemästäni työstä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. En kuitenkaan ole mikään kirjailija, vaikka kirjoitankin blogia, on minulle haastavaa "keksiä" mainosmateriaalia taikka tehdä asiakkaille sähköpostimarkkinointia kuten uutiskirjeitä. 


Opin luentopäivänä paljon uutta erityisesti somemarkkinoinnista, mutta ennen kuin voin tehdä markkinointia missään kanavassa, pitää ymmärtää se oma asiakaskunta. Eli en voi markkinoida kaikille, silloin kukaan ei lue sitä. Vaan esimerkkinä jos minun kohderyhmäni on nuoria, silloin teksti saa ja pitää olla puhekieltä, jolloin se herättää kiinnostusta nuorissa. Ja vastaavasti vanhemmille asiakkaille suunnattu pitää olla konservatiivistä ja enemmän kirjakieltä. 


Kampaamoni mainosmateriaaleja


Aloin jossain kohtaa tunnilla miettimään että tässähän pitää opiskella kirjailijaksi, jotta tekstit ovat oikein kirjoitettuja ja sujuvasti luettavia, valokuvaajaksi, jotta kuvat ovat näyttäviä ja myyviä, sekä lopettaa kokonaan työt taikka unohtaa vapaa-aika, jotta kerkeen tekemään tuon kaiken. APUA, sanon minä. 


Todellisuus ei onneksi olekaan noin mustaa valkoisella, on olemassa erilaisia apuvälineitä toisin sanoen sovelluksia ja ohjelmia joilla pystyt vaikka yhden päivän aikana suunnittelemaan ja ajastamaan koko seuraavan kuukauden kaikki päivitykset. Ja se onkin nyt tulevan syksyn tavoitteena minulla, joka kuukausi otan yhden päivän jolloin kirjoitan kaikki tulevan kuukauden "säännölliset" päivitykset valmiiksi ja ajastan niiden julkaisun aina haluamaani aikaan. Kuinka kätevää! 


Tästä siis innostuneena alan seuraavaksi suunnittelemaan loppuvuoden somemarkkinointia. Eli kuinka monta kertaa viikossa haluan päivittää muilla asioilla somea kuin hiuskuvilla. Hiuskuvat on kuitenkin minun työstäni portfoliota joten niitä aijon edelleen julkaista aina kun olen sellaisen ottanut. Mutta se kaikki muu sisältö mikä tekee minun yritykseni tileistä kiinnostavia ja pystyn jakamaan omaa osaamistani asiakkaille. 


Kurssilla opimme myös #hashtagien käyttöä. Facebook ja instagram toimivat hieman eritavalla keskenään. Facessa kuvan lisäksi onnistunut teksti on hyvin tärkeä ja sieltä pitäisi aina päästä suoraan "ostoksille", myyt sitten tavaraa taikka palvelua. Mutta instagramissa kuva on se tärkein, sanoja käytetään vähemmän ja millä kuva saadaan leviämään, on juuri nimenomaan nuo #hashtagit. Eli nyrkkisääntönä tulevaisuuteen instaan enemmän risuaitoja ja faceen puolestaan linkkejä. 




Tiesitkö myös että pystyt molemmissa tarkkailemaan sinun päivitystesi levinneisyyttä ja erityisesti mihin aikaan ihmiset katsovat juuri sinun päivityksiä. Minun kampaamoani seurataan eripäivinä hieman eriaikaan, esim maanantaisin yleisin kellonaika on aamu 9 tai ilta 9, kun taas keskiviikkosin on 12 aikaa eniten katsojia ja la klo 15. Eli tuonkin takia ei kannata päivittää aina samaan aikaan vaan vaihdella aikoja ja kohdistaa ne juurikin noihin ajankohtiin jolloin potentiaalisia asiakkaita on eniten "näkösällä".





Ei se ole niin vaikeaa sittenkään, vai mitä?





Kiitos kun luit, laita kommenttia taikka viestiä jos haluat kuulla lisää. Ensi kerralla kerronkin enemmän Peilin tulevista markkinoinneista, kun paljastan teille minun markkinointisuunnitelmani. 

torstai 8. elokuuta 2019

Miksi perustin Hiushuone Peilin?

Aloitetaan vähän menneisyyden kertomisesta. Eli miksi lähdin helposta vuokratuolipaikasta, jossa oli varma kunnon tulo, epävarmempaan ihan kokonaan uuteen yrityksen?


Kaikki lähti siitä kun aloin saada hengenahdistuksia töissä, varsinkin kun tein asiakkaalle väriä. Minulle ei ikinä tullut mitään iho-oireita mistään aineista. Mutta oli todella inhottavaa olla töissä kun ei saanut kunnolla happea. Siitä sitten aloin miettimään että mitä nyt, joudunko vaihtamaan kokonaan  alaa vai ryhdynkö vain leikkaajaksi. 


Keskustelin asiasta yhen edustajan kanssa ja hän ehdotti minulle että kokeilisin heidän ammoniakittomia värejä. Siitä sitten innostuneena sain heti seuraavana päivänä heidän värejä kokeiluun ja testeissäni en saanut oireita ollenkaan. Paitsi kun vieressäni tekevä kampaaja alkoi levittämään omilla väreillään omalle asiakkaalleen hiuksiin väriä. Tajusin että jotta voin tehdä tätä rakastamaani työtä minun pitää ottaa riski ja laittaa kokonaan oma, taikka sitten löytää kampaamo missä kaikki käyttävät ammoniakittomia värejä ja tuotteita. 


Hetken siinä miettiessäni rupesin miettimään, miksi riskeeraisin oman terveyteni menemällä toiselle töihin, kun siellä voisi silti jossain kohtaa värisarja muuttua syystä tai toisesta. Oma kampaamo olisi siitä parempi kun olen itse vastuussa tuoteostoista eikä minun tarvitse pelätä enää inhottavia oireita aineista. Siitä päätöksestä sai alkunsa Hiushuone Peili.


www.hiushuonepeili.fi




Alkuun en uskaltanut lähteä ihan yksin, sillä eihän minulla ole mitään kokemusta yrityksen perustamisesta, muuta kuin mitä koulussa opetettiin teoriassa. Sainkin mukaani yhden kollegan ja laitoimme Hiushuone Peilin pystyyn. Ei mennyt kuin muutama kuukausi kun sain kuulla että ei hän haluakaan toimia siinä minun kanssa. Olin kuolla kauhusta. Mitä nyt? Minun rakas unelmani muuttui yhdellä sähköpostilla. En kuitenkaan halunnut luovuttaa ja päätin jäädä yksin pyörittämään kampaamoani.


Siinä sitten kaikkien vastoinkäymisten ja isojen laskujen myötä olin jo luovuttaa kunnes sain itselleni vuokratuolilaisia jakamaan kustannuksia. Alkoi aurinko pikku hiljaa paistamaan minunkin risukasaan. Tätäkään onnea ei tietenkään jatkunut pitkään kun he molemmat päättivät lähteä pois. Koin sen osittain loukkauksena minua kohtaan, mutta sitähän elämä on muuttuvia tilanteita jatkuvasti.


Keväällä 2019 päätin että jos en nyt saa vuokratuolilaisia kesän loppuun mennessä on minun pakko lähteä miettimään pienempää tilaa tai luopua unelmasta ja palata itse vuokratuolitekijäksi. 
Samaan aikaan kuitenkin sain sähköpostin, jossa kerrottiin merkonomin tutkinnosta ja että sen voi tehdä työ ohella. Jälleen koin riemua, että näin onkin tarkoitettu. Lähden opiskelemaan markkinointia ja myyntiä ja koulutuksen aikana tulen kasvattamaan yritykseni isommaksi ja kannattavaksi jo koulutehtävien myötä. 


Samalla sain yritykseeni kosmetologin (Kauneushoitola Helokki) ja toisen kampaajan kaveriksi, joten uskallan helpommin pitää koulupäiviä ja ottaa aikaa opiskeluun. Toivon todella hartaasti että nämä kollegat ovat nyt pysyviä ja voimme yhdessä kasvattaa toimintaamme.






Tässä siis reilusti lyhennettynä mitä viimeiset noin kolme vuotta on minulla olleet ja tästä vain noustaan eteenpäin.


Minä ja mun uus tukka!



Kiitos kun luit ja kuullaan taas!



p.s Olen saanut jostain päähäni että haluaisin muuttaa kampaamon sisustuksen enemmän maalaisromanttisempaan suuntaa, tällä hetkellä tuntuu kuin työskentelisin "steriilissä lääkärinhuoneessa". Laita kommenttia, mitä mieltä olet kannattaako lähteä muokkaamaan tila uusiksi? ja haluatteko kuulla siitä päivytyksen merkeissä?

torstai 1. elokuuta 2019

Hei, Olen Miru!

Kirjoitin tuossa vuosi sitten blogia, mutta jotenkin hukuin aiheesta enkä enää kokenut omaa blogia omaksi. Nyt haluan aloittaa alusta; uusi blogi, uusi minä ja uudet aiheet. 





Tulen kertomaan elämästäni, niin niistä hyvistä kuin huonoistakin kokemuksista. Kerron myös yrittäjyydestä ja minun omasta kampaamostani Hiushuone Peilistä. Lisäksi blogissa tullaan kuulemaan miten minä rentoudun vapaa-ajallani. 
Saatan myös kertoa muutamissa päivityksissä merkonomi-opintojeni etenemisestä, joista voit saada myös oppia oman yrityksesi parantamiseen, taikka ihan tsemppiä ja motivaatiota omien unelmien jahtaamiseen ja saavuttamiseen. 



Minä Eestin Rummussa.




Kerron hieman itsestäni tähän väliin. 

Olen 27-vuotias nuori yrittäjä. Minulla on ollut oma kampaamo nyt reilut kaksi vuotta. Kampaajana olen ollut jo lähet 10 vuotta ja rakastan edelleen työtäni. Miksi pistin oman kampaamon? No se on niin pitkä tarina, että kerron siitä ihan omana julkaisuna lähi päivinä.
Minulla on oma asunto, mies ja koira. Kaikki kolme tuovat sekä iloa, surua että haasteita elämään, mutta onko kukaan koskaan sanonut että elämä olisi helppoa.

Minun päiväni pyörivät lähinnä työn, kodinhoidon ja koiran ympärillä. Tällä hetkellä koen olevani pohjalla niin henkisesti kuin fyysisesti, olen yrittänyt haukata liian ison palan kakkua. 
Joten mikä sen parempi tapa aloittaa oman pään selvittäminen kuin kirjoittaa siitä avoimesti ihmisille, jotka eivät pysty suoraan päin naamaan lyhistää enää alemmas. 
Koen silti olevani onnellinen, sillä tästä ei voi kuin nousta ylös ja saavuttaa jotain parempaa. 

Seuraavat vähintään 1,5 vuotta tulee olemaan aikas tiukkaa, mutta olen päättänyt että minä selviän tästä. Tosiaan aloitin tuossa toukokuussa Merkonomi tutkinnot työn ohella. Koko kesä on mennyt tenttejä tehdessä, joista olenkin jo suorittänut 8/9. Yksi noista kursseista joudun käymään seuraavan vuoden aikana ja vielä viimeinen englannin-näyttötentti olisi tarkoitus tulevana viikonloppuna suorittaa. Pidetään peukkuja että pääsen siitä läpi.

Kuukausi sitten päätin aloittaa terveellisemmän elämän, lopetin tupakoinnin. Nyt on siis mennyt noin kuukausi ilman savuketta ja voin sanoa että kun tulee se tunne että nyt riittää, tupakoinnin lopettaminen on huomattavasti helpompaa. Olen myös alkanut taas käymään enemmän salilla ja koittanut kiinnittää huomiota ruokavalioon. Pyrin pitämään jossain kohtaa selkeän aikavälin jolloin en söisi ollenkaan sokeria, esim sokeriton syyskuu voisi toimia. 

Tässä vain pieni osa minua, varmasti tulette kuulemaan elämästäni enemmän seuraavien vuosien aikana, joten tervetuloa pääni sisään. 



Nelli 3-vuotis kuva





Tämä ensimmäinen teksi on nyt hyvinkin lyhyt, mutta tästä tämä lähtee. 
Jos sinulla on ideoita taikka toiveita mistä haluaisit kuulla, laita ihmeessä kommenttia alle taikka lähetä minulla sähköpostia mira.aulio@gmail.com




Minua voit myös seurata instagramissa @MiruMarja

Hortonomi opinnot

 Aloitin elokuun lopussa Hortonomin AMK-opinnot ja oon ollu niin onnellinen että ei muuta voi pyytää.  Alkuun jännitin tosi paljon mitä on a...