Mitä kuuluu?

 

Enää pari kuukautta tätä vuotta jäljellä ja samalla yksi vuosi tätä projektia takana. Olen syksyllä ollut aikas hiljaa täällä blogissa, kun on ollut kiirettä koulutehtävien kanssa. Siitä lisää ensi viikolla. 


Olen ollut hiukan hukassa treenien suhteen. Jotenkin tämä korona syksy on aiheuttanut valtavaa stressiä, joten omat treenit jäänyt todella vähälle. Syys- ja Lokakuu on töissä ollut selkeästi hiljaisempaa ja olen näpyttänyt tätä konetta ihan hirveästi. On tehty markkinointi loppu vuodelle ja koulutehtäviä lähes päivittäin. Onneksi olen koulu hommat saanut lähes valmiiksi niin nyt saan oikeasti panostaa omaan hyvinvointiin. Ja mitä tulee hyvinvointiin olen ihan hulluna sienestämiseen, alku syksystä löysin kanttarelle ja nyt löysin myös suppilovahveroita. Metsä on paikka jossa mieli lepää!








Koska nyt marraskuussa vietän materiaalitonta kuukautta en aio ostaa mitään tavaraa, mutta haluaisin vihdoin ja viimein päästä taas jooga tunneille. Keväällä jooga tunnit lopetittiin niin saliltani että joogastudiolta ja nyt jopa joogastudio on lopettanut toimintansa kokonaan. Pitää siis löytää uusi kohde mihin mennä. Jooga on minulla suurimmaksi osaksi ajatusten nollausta ja rauhoittumista stressin keskellä. Erityisesti Hotjooga on minun makuun ja aijonkin löytää jostain paikan mihin mennä. 



Seuraavaksi tämän hetkiset tulokset kropassa:


Paino:    86.2kg -7,5kg tammikuusta

Rinnanympärys:    98cm -2cm tammikuusta

Vyötärönympärys:    80cm -6cm tammikuusta

Lantion ympärys:    114cm -4cm tammikuusta

Reiden ympärys:    71cm -3cm tammikuusta

Pohkeen ympärys:    40cm -3cm tammikuusta

Hauiksen ympärys:    31cm -2cm tammikuusta






Tavoitteeni tähän vuoteen oli saada noin 10kg pois, joten todella lupaavalta näyttää kun 2,5kg enää puuttuu ja melkein kaksi kuukautta aikaa vielä. Olen todella ylpeä itsestäni ja seuraavalle vuodelle voi sitten tehdä kevyemmän mutta haastavamman tavoitteen. Minun unelmani olisi päästä olle 80kg, johon siis olisi vielä matkaa reilu 6kg. 

Onhan tässä vielä pari kuukautta aikaa päästä siihen ja sen yli. Ajattelin kuitenkin jatkaa ns. samalla ohjelmalla tai sitten tulee suurta muutosta. Kerron siitä sitten myöhemmin. Tottakai olen kokoajan nostanut painoja ja parantanut tuloksia sitä kautta, mutta jos tammikuusta alkaisi "oikeasti" treenaamaan tavoitteellisemmin timmimpaan kroppaan.

Mietin vielä mitä oikeasti haluan. Haluanko saavuttaa jotain tiettyä vai päästä johonkin tiettyyn tulokseen? Täytyy miettiä.



Onneksi minulla on maailman paras stemppaaja kotona, sillä käymme yhdessä lenkillä ja salilla, jolloin kumpikaan ei voi "laiskotella". 

Laitan vielä lähempänä joulua mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Pysy siis kuulolla. 


Kiitos ja kumarrus. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirppismestari

Ei olekaan nivelrikkoa

Unelmista totta!