Miten alkaa taloyhtiön julkisivuremontti?


Osa ehkä jo tiesi entuudestaan, mutta olen ollut meidän taloyhtiön hallituksessa noin 4 vuotta. Kun aloitin nämä ”hommat” oli taloyhtiön putkiremontti juuri saatu valmiiksi ja en oikeestaan ollut mukana siinä hankkeessa ollenkaan. 


Vuonna 2019 keväällä päätimme aloittaa julkisivuremontin tarpeen kartoittamisen ja tulokset kertoivat että se pitäisi hoitaa hyvinkin pian. Joten lähdimme viemään asiaa eteenpäin. 2020 keväällä teimme yhtiökokouksessä pyynnön osakkaille että remonttia alettaisiin suunnittelemaan ja remontti pyrittäisiin aloittamaan -21 alkuvuodesta. Syksy 2020 meni sitten arkkitehdin kanssa suunnitelmia tehden.

 Koska minä olen hallituksen ainut nainen ja porukan nuorin, reilusti nuorempi kuin muut, sain päättää moniakin asioita julkisivusta yhdessä arkkitehdin kanssa. Lähinnä värimaailma ja erimateriaalien yhdistämiseen littyen. "Pojat" olisivat halunneet milloin mitäkin materiaalia mihinkin, jolloin lopputulos olisi ollut hyvinkin sekava kun mikään ei soinnu keskenään. Joten päätimme valita ns. kaksi materiaalia, luonnonkivi laatta ja rappaus. 

Vuoden vaihteessa, 2020-2021, kilpailutimme urakoitsijat ja päätimme yhden yrityksen, joka sitten esitetään yhtiökokouksessa osakkaille. Koska koronatilanne vallitsi edelleen jouduimme järjestämään vanhan kunnon postiäänestyksen. Vaikkakin siihen piti varata kaiken kaikkiaan 5 viikkoa, koska posti tunnetusti on nykyään hyvinkin hidas, saimme äänestyksen järjestettyä. Tulos oli todella hyvä, yli 70% osakkaista puolsi remonttia. Mukaan tietenkin mahtuu joku joka kritisoi ja valittaa ja yrittää tehdä kaikkensa ettei remonttia synny. Onneksi enemmistö kannattaa ja sillä mennään.


Urakoitsija siis sai luvan aloittaa maalis-huhtikuun vaihteessa ja niinhän homma lähti käyntiin. Samaan aikaan haettiin vielä pankista rahoitusta asiaan, mutta yhtiöllämme on niin paljon maata omistuksessa niin lainahan on helppo saada. Yllätyksenä tulikin eri pankkien erot niin koroissa kuin kuluissa. Päätimme hallituksen kanssa valita kaikkien kannalta edullisin, jolloin myös niiden osakkaiden, joilla on putkiremonttiosuutta vielä maksamatta, saavat senkin "halvemmalla". 


Julkisivuremontti tehdään suurimmaksi osaksi nostotelineiltä ja parvekkeet kunnostetaan kiinteiltä telineiltä. Homma on lähtenyt kivasti etenemään, äänekkäästi kylläki. Alunperin piti tehdä yksi lohko kerrallaan alusta loppuun, mutta koska materiaalien toimitukset kesti alkuun enemmän, aloitettiin hommat kolmea lohkoa purkamalla. Nyt on jo kivasti kaikkien osalta vanhat tiilet purettu ja uusia eristeitä laitettu paikalleen. Yhden seinän osalta on jo vuorossa rappauslevyjen laittoa. Noihin levyihin tehdään vielä itse rappaus myöhemmin, ymmärtääkseni vasta kun kaikki seinät tehty, jotta värit pysyvät samana. Mutta en ole itse kerennyt yhteenkään työmaakokoukseen niin aikataulut hiukan hukassa minun tiedosta. 


Olen ottanut talosta ennen kuvat, jotka näet tässä alla ja tulen laittamaan myöhemmin sitten jälkeen kuvat, jolloin tekin näätte "minun" luomukseni. Laitan myöskin kuvat rappauksen väri-vaihtoehdoista niin pääsette tekin arvuuttelemaan minkä värinen talo tulossa. 


 Ennen takapihalta


Ennen etupihalta


Rappaus värivaihtoehdot 1-3 päävärit, A-C tehostevärit



Tulen satunnaisesti tekemään päivityksiä miten homma etenee. Maanantaina alkaakin parvekkeiden osalta, joten byebye parvekepuutarha ja aamukahvit parvekkeelta. Pitää hommata paksut verhot eteen ettei olisi ihan niin suoraa näkyvyyttä sisälle. 

Luulen että kesäkuussa alkaisi meidän asunnon osalta tiilien purku etupuolelta, mutta toivon todella ettei joka ikkunassa olisi työmiehet heilumassa. 

Siitä lisää sitten myöhemmin. 

Kiitos kun luit, kuullaan taas!


Kommentit

  1. Mielenkiintoista lukea teidän taloyhtiön julkisivuremontista. Jos oikein ymmärrän, poistettiinko seiniltä tiilet kokonaan? Meidän taloyhtiössä Helsingissä mietitty myös julkisivuremonttia mutta tuskin lähdemme tiilien purkamiseen vaan tarkoitus olisi miettiä ainakin julkisivusaumausta ja muita remontoitavia asioita. Tiilien poistaminen ja ulkoseinien rakentaminen uusiksi ja sään kestäviksi vie aikaa varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kaikki vanha tiili puretaan pois jonka jälkeen tulee uudet tupla eristeet ja niiden päälle rappauslevy.
      Nyt jo noin puolet talosta tehty ja aikaa mennyt reilu 3kk joten matkaa on vielä ennen kuin kaikki valmista.
      Tulen tekemään päivityksen noin puolessa välissä että missä mennään, joten pysy kuulolla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirppismestari

Ei olekaan nivelrikkoa

Unelmista totta!