Mites ne kuuluisat kesäkilot?

 

Mulla on ainakin aina kesällä sellanen fiilis ja ajatusmalli, et elän siinä hetkessä ja syön sekä liikun fiiliksen mukaan. En voi sietää kesäaikaan et olisin jollain "dieetillä" tai että olisi esim. herkuton heinäkuu. Meillä on kesä niin lyhyt ja se on parasta aikaa olla ulkona ja grillata ja tehdä kaikkea kivaa, kun on valoisaa pitkään ja lämmintä riittää.

Mutta rennon kesän jälkeen se ensimmäinen paniikki tulee kun pitäisi palata ruotuun ja pistää ekaa kertaa ne pitkät housut jalkaan ja huomaatkin että ne hiukan puristaa. No sitten tuleekin mieleen että kuinka monta kesäkiloa tulikin tällä kertaa ja kuinka epäonnistunut diettaaja olit.

Heti stoppi tähän kohtaan!

Ei meidän kuulu jatkuvasti miettiä miksi söin sen jäätelön kesällä tai miten taas tuli lisäkiloja. Se kuuluu elämään ja pitää oppia että ei sillä ole mitään merkitystä jos sillon tällöin herkuttelee ja nauttii elämästä kunhan se perus arki on normaalia. Ja muista että jokaisen normi on erilainen. 






Minä ainakin teen nyt lupauksen että tästä eteenpäin elän elämääni nauttien, pyrkien pysymään positiivisena, sekä oppia tuntemaan oman kehoni vahvuudet ja heikkoudet. Ja huom en tarkoita heikkouksilla mitään negatiivista vaan esim minun mahani ei siedä laktoosia, joten se on ns minun heikkouteni. Taikka kroppani ei vielä kestä juoksemista mutta sitä "heikkoutta" voi kehittää vahvuudeksi. 


Haastan nyt kaikki lukijat tekemään top 3-listan heikkouksista ja vahvuuksista. Ja muista miettiä heikkouksiin mielellään niitä asioita joita pystyt kehittämään.


Minun Heikkoudet 


1. Juokseminen

2. Stressinhallinta

3. Äkkipikaisuus


Minun Vahvuudet

1. Päättäväisyys

2. Halu oppia ja kokea uusia asioita

3. Asiakaspalveluhenkisyys




Mutta jos mennäänkin nyt siihen minun "kesäkiloihin". Minun tavoitteeni tulevaan syksyyn on enemmänkin oman henkisen hyvinvoinnin lisääminen, johon kuuluu myös fyysisen kunnon parantaminen.  Tämä siis tarkoittaa itselläni suurimmaksi osaksi sitä että haluan oppia sietämään stressiä ja oppia miten sen pystyy purkamaan ilman että räjähdän. Olen nyt uuden kampaamon avaamisen ja tämän merkonomi-koulutuksen viime metreillä ollessa huomannut että olen hyvinkin tapissa stressinsietokyvyssäni. Miten sen huomaa? Siitä että pyrin tekemään todella paljon töitä, ettei tarvitsisi pysähtyä käsittelemään asioita. Olen viime aikoina ollut jatkuvasti joko tunteet pinnassa itkua niellen tai räjähdysherkkä pienimmästäkin komplikaatiosta. Nytkin kun olen ollut viikonloppuna vapaalla, ensin odotin sitä innolla ja loppujen lopuksi perjantaina havahduin jälleen ensin kiukuttelemaan ja sitten itkemään. 





Tästäkin syystä pyrin tämän syksyn aikana opettelemaan meditaatiota tai muuta tekniikkaa millä saisin mieleni rauhoittumaan. Olen myöskin huomannut että mitä enemmän stressaan sitä huonommin nukun, joten myöskin siksi olisi ihana opetella rauhoittumaan ainakin iltaisin. 

Tämän syksyn aikana haluaisin myös parantaa juoksu-kuntoani, minkä myötä varmasti painoakin vielä tippuisi. Paino tavoitteeni ei ole kiveen hakattu vaan lähinnä haluan voida hyvin ja että kroppani toimii eikä olisi kipu tiloja. En aio tehdä kuukausi punnituksia vaan nyt viimisimmät mittaukset on syyskuun alusta ja jos seuraavan tekisi joulukuun alussa niin ei tulisi lisästressiä enää tästäkin aiheesta.



Tässä tämän hetkiset tulokset:


Paino: 87.0 kg (-6,7kg)

Rinta: 99cm (-1cm)

Vyötärö: 82cm (-4cm)

Lantio: 114cm (-4cm)

Reisi: 71cm (-3cm)

Pohje: 42cm (-1cm)

Hauis: 30cm (-3cm)



Olen suoraan sanottua ylpeä itsestäni, sillä minulle ei ole tullut yhtään lisäkiloa kesän aikana vaan päin vastoin olen pysynyt noin samassa painossa ja jopa muutama gramma lähtenyt pois. Vaikkakin en ole kesällä treenannut juurikaan salilla, Nellin kanssa olen kyllä ulkoillut monta kertaa viikossa, sillä se on ollut minun "omaa aikaa". 



Tulen kirjoittamaan syksyn aikana erilaisia rentoutumis- ja stressinhallintakokeilujani ja fiiliksiä niistä, joten pysy kuulolla.



Kiitos ja Kumarrus!






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirppismestari

Ei olekaan nivelrikkoa

Unelmista totta!