keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Nyt se on auki!


Huhhuh, sanon minä!

On kyllä ollu sellanen urakka että voisin nukkua seuraavan kuukauden putkeen. Mutta kyllä jälleen kerran uurastus palkittiin, sillä tämä liike on varmaan Turun upein tällä hetkellä. Saimme kaiken mitä halusimme ja ehkä jopa hieman enemmän. 


Sen eteen on kyllä vuodatettu kirjaimellisesta verta, hikeä ja kyyneliä. Viimeisimmät avajaispäivänä kun kaikki oli tehty niin stressi laukesi kunnon itkuna. Mutta tästä onkin ihana jatkaa eteenpäin aivan upealla tiimillä mitä olemme saaneet ympärillemme. Ja mikä parasta, asiakkaani tulevat tukan laittoon vaikka vielä ei ihan olla korona-uhasta päästy. Olen niin kiitollinen kaikille remonttiin osallistuneille sekä kaikille jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi. 

KIITOS!!!




Laitan tähän nyt ennen ja jälkeen kuvat niin pääsette nauttimaan tästä muutoksesta ja hämmästelemään mitä kaikkea ollaankaan saatu aikaiseksi tämän 1,5kk aikana. 



Yläkerta:












Alakerta:









Olen tämän remontin aikana stressannut niin paljon että menetin ensin ruokahalun täysin ja ruuasta tuli ensin vain pakollinen polttoaineen tankkaus ja se näkyi sekä olemuksessa että mielessä. Olen pudottanut painoa ihan vahingossa remontin aikana noin 4kg mikä tarkoittaa että olen nyt puolessa vuodessa saanut painoa alas 6,5kg. Aivan käsittämätöntä. Salilla en ole käynyt juuri kertaakaan tämän remonttihärdellin aikana, mutta kun ramppaa rappusia edes takas ja kantaa 25kpl seinälevyjä alas niin kyllähän siinä hieman kuluttaa. Olen kuitenkin koittanut Nellin kanssa käydä mahdollisimman paljon lenkillä ja nyt kun tuli helteet niin olemme tehneet aamulla pitkän lenkin. 

Ja mitä tulee siihen henkiseen olotilaan, olen suoraan sanottuna ollut kauhea stressihirmu. Suutun pikkuasioista, yritän selvittää yksin kaiken ja kun homma meneekin puihin mulla palaa käpy samantien. Olen siis osittain onnellinen myös siksi että nyt on ainakin hetkeksi isoin urakka tehty. Alakerta on kyllä vielä kesken, mutta katsotaan se sitten syksymmällä.




Koska menetin ruokahaluni ja huomasin vointini olevan huono syömättömyydestä ja samalla siitä että kun söin niin se oli aina jotain pikaruokaa taikka herkkuja. Joten päätin kokeilla paastoamista, 16:8, eli tarkoittaa sitä että ilta 8 ja päivä 12 välillä en syö mitään juon vaan vettä ja sitten taas 12-20 välillä saan syödä. Nyt kun huomaan että minulle tulee kauhea nälkä aamulla, odotan oikein innolla koska pääsen syömään ja samalla kun tuo aika on niin pieni minä aikana syön niin olen tehnyt töihin ns. pikku eväät mukaan. Eli pieniä annoksia useasti tuon 8h aikana. 

Olen nyt jo 4 päivän kokeilun jälkeen huomannut olevani energisempi ja ei minun tee mieli herkkuja vaan aina kun on nälkä niin tekee mieli kunnon ruokaa. 



Teen myöhemmin päivityksen paastoamis aiheesta kunhan saan hieman enemmän kokemusta kuin tämä muutama päivä. 






Kiitos ja kumarrus!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hortonomi opinnot

 Aloitin elokuun lopussa Hortonomin AMK-opinnot ja oon ollu niin onnellinen että ei muuta voi pyytää.  Alkuun jännitin tosi paljon mitä on a...