Miten yhdistän tämän kaiken 24 tuntiin?

   

Moni varmaan jo tietääkin että minulla on yleensä turhan monta rautaa tulessa samaan aikaan, niinkuin nytkin. Ja kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia, tuntuu se välillä hyvinkin vaikealta saada tehtyä kaikki mitä haluaa. Tärkeintä on muistaa suunnitella ja osittain aikatauluttaa päivänsä, mutta kuitenkin pysyä inhimillisenä että jos ei kerkeä niin sitten ei vaan yksinkertaisesti kerkeä. 




Minulla tosiaan on tällä hetkellä oman kampaamon pyörittäminen, mukaan lukien sen tuomat haasteet, merkonomi opintoja vielä tämä vuosi sekä kaikkein tärkein eli omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Plus muutama muu mistä en vielä oikein voi sanoa, mutta niistä lisää lähempänä ajankohtaa. 

Ajanhallintaan paras lääke on kalenteri, ei sillä ettei muista, mutta sillä että kun kirjoitat sovitun asian ylös sinulle tulee automaattisesti tunne ja halu varata tekemiselle myös aikaa. Olipa oudosti selitetty... No esimerkin kautta. Minulla on aina kerran kuussa koulupäivä, niinkuin tämän viikon maanantainakin oli ruotsin kurssi. Niistä saan aina tehtäviä, joilla on viimeinen palautuspäivä. Teen joko heti seuraavina päivinä tehtävät jos mahdollista, esim jos töissä on jäänyt joku tunnin tyhjä väli varaan sen itselleni ja tietokoneelle että saan tehtävän tehtyä. Näin en menetä omaa vapaa-aikaa, saatika parisuhteen yhteisestä ajasta meni siihen että istun vielä illallakin koneella. Toinen vaihtoehto on että laitan itselleni johonkin päivään ennen palautusta sen muutaman tunnin varauksen työlistoihin ja teen sen tehtävän. 




No mitä tulee liikunnan yhdistämisen työaikaan ja vapaa-aikaan. Se onnistuu sillä että ensin selvittää onki aamu- vai iltaihminen, itse olen selkeästi aamuihminen. Ja sen jälkeen kohdistaa sen liikunnan harrastamisen sen mukaan, eli itse kun olen aamuihminen teen salitreenin aina aamuisin, sillä en jaksa enää illalla mennä treenaamaan. Ja näin tulee itselle parempi mieli kun treenit on tehty aamusta ja voi rauhassa illalla olla koiran ja miehen kanssa. 
Jos taas olet enemmän iltaihminen ja haluat mieluummin nukkua aamulla on sinulla se sama "ylimääräinen" aika illalla. Jos itse olisin iltaihminen tekisin treenin heti töiden jälkeen ja sitten nauttisin loppuillan hyvillä mielin. Juuri ennen nukkumaan menoa en suosittele kauhean rankkaa treeniä, koska treenistä itsestään tulee ensin niin hyvä fiilis ja energia ettei pystyisi nukahtamaan helposti ja joutuu valvomaan pidempään kun ei yksinkertaisesti saa unta. Mikä taas kostautuu aamulla kun on pakko nousta töihin eikä olekaan saanut nukuttua tarpeeksi. Myös tästä syystä itse herään ajoissa, sillä jos olenkin nukkunut huonosti eikä vain yksinkertaisesti jaksa nousta voi hyvillä mielin vielä hetken nukkua, sillä ei ole mikään hoppu töihin. 




Nytkin tämän viikon suunnittelemani aikataulu ei mene niin kuin ajattelin, sillä ihanat vanhojen tanssit alkoivat ja olen kahtena päivänä ollut jo ennen 8 töissä. Joten otan tämän viikon hieman rauhallisemmin, ehkä enemmän levon kannalta niin ei tämä alkava flunssa pääsisi valloilleen. Mutta ihana kun on ollut pakkaspäiviä ja maa kuiva niin päässyt koiran kanssa kivemmin ulkoilemaan. Todennäköisesti sen merkeissä viikonlopun yli ja ensi viikolla sitten kunnon treenit taas kehiin.






Paras hankinta ajanhallintaan on ollut kalenteri ja varsinkin yllä oleva uusin ostokseni, Personal Planner, jonka saa siis itse suunnitella ihan omannäköiseksi ja lisätä mitä erikoisuuksia haluaa valmiiksi. Kalenteri on hieman normaalia markettikalenteria kalliimpi, mutta itse arvosta sitä että saan valita juuri haluamani kannen ja sisällön sekä lisätä taikka karsia kaikkea ylimääräistä. 
Oman Personal Plannerin löydät osoitteesta  https://www.personalplanner.com/FI/planner






Olen jotenkin ollut tyytyväinen kun töissä ei ole ollut kauhea hoppu, vaikkakin on ollut hieman liian rauhallista jonain päivinä. Sillä minusta on ihana välillä töissä vain istua koneella ja kirjoittaa, on se sitten koulutehtäviä, tätä blogia taikka kirjanpitoa, sillä en jaksa sitten illalla enää miettiä mitään vaan saa oikeasti nauttia olostaan. Vielä pitäisi opetella että kun on kotona niin ei olisi edes puhelimella, sillä tää maailma on jotenkin mennyt liian sosiaalisen median seuraamiseen, eikä oikeasti olla läsnä kotona. Kauhulla katson kun nykyään jo alle kouluikäiset kulkevat kaduilla tuijottaen puhelimeen. Oman työni puolesta en vain voi kokonaan olla pois somesta, mutta pyrin ainakin yrittämään ruutuajan vähentämistä kotioloissa. 



Kiitos ja Kumarrus, Miru ja Peili!



Laita kommenttia jos haluat että kerron jostain aiheesta enemmän taikka haluat että testaan jotain mitä et itse ole uskaltanut testata. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirppismestari

Ei olekaan nivelrikkoa

Unelmista totta!